Noh... Säädän tänne tälläistä. Piirustuksia ei tule ehkä olemaan, mutta kaikkea muuta tulee.
Muttah ensin tämmöne josta en tiiä mihin se kuuluu:
Rakkaudesta Vihaan
Tahdoit että vihaan sinua,
mutta en pystynyt
vihaamaan, joten sinä
rupesit vihaamaan minua.
Sinua rakastin enemmän kun
tajusitkaan, mutta vihasi
esti rakkauteni sinuun.
Lopulta, kun rupesin
vihaamaan sinua, niin
sinä rupesit rakastamaan
minua.
Vihani sinut tappoi,
etkä voinut estää sitä.
Rakkaus ja viha eivät sovussa koskaan elä.Ja oli hiukan angst meininki.
Tarinoitani (Jokaisesta toden näköisesti lyhyt pätkä tai luku):
Kaikki mitä kuulet
1. Luku
Kuu hehkui pilvettömällä yötaivaalla valaisten pienen ja vähän kärsineen mökin keskeltä metsää. Metsä oli täysin hiljainen myös mökin ympäriltä. Kukaan ei voisi arvata että tuossa mökissä asuu joku ennen kuin astuu sisälle. Mökki onkin sisältä täysin kunnossa, mutta ulkoa mökki näyttää kuin se olisi autio. Mökissä asuu kuitenkin kolme henkilöä. Jillie, Dark-Shunhine ja MoonRise. Nämä tytöt ovat Veridemoneja ja heistä vanhin on Moonrise. Jillie ja Dark-Shunshine ovat kaksoset (Vaikkei siltä näytä.). Jillien ja Darkin luonteet ovat kuitenkin aivan erilaiset, kuten välillä huomata saattaakin.
”JILLIE PERKELE! PAINU HELVETTIIN JOS ET MUUTA OSAA” Kuului yhtäkkiä mökistä niin että koko metsä kajahti. Mökin lähellä olevat linnut
lehahtivat säikähtäneenä lentoon.
”MIKSI MENISIN! EN OLE TEHNYT MITÄÄN PAHAA TAASKAAN JA SINÄ VAIN HUUDAT!” Kuului lähes samanlainen huuto mökistä.
"Mitä täällä tapellaan?" Kuului mökissä kaikkein erilaisin ja hiljaisin ääni.
”No kun Jil…” Jo hiljentynyt ääni vastasi. ”No en kyl…” Hiljainen vastaus ja mökin ympäristössä hiljeni jälleen. Nyt mökin ympäristö oli pitkään hiljainen, koska keskustelu hiljeni lähes kuiskauksen tasolle. Pian taas metsässä kaikui oven kovaääninen pamaus.
”NO PAINUTAAN SINNE HELVETTIIN!” Linnut ja metsän eläimet pakenivat kauhuissaan huutoa.
Jillie käveli vihaisena polkua pitkin ja potki kiviä ohi mennen.
”Aina he ovat minua vastaan.” Murisi Jillie itsekseen. Jillie käveli rivakoin askelin kohti läheistä lampea, vaikka tiesikin, että se on vaarallinen tähän aikaa kesästä. Jillie ei sillä hetkellä nähnyt ketään lammen rannassa, joten käveli rantaan ja istui maahan. Jillie ei huomannut varjoissa liikkuvia hahmoja olleessaan keskittynyt muuhun. Hän piirteli maahan kuvioita ja kirosi itseään hiljaa.
Yhtäkkiä joku tarttui Jillietä niskasta ja kiskaisi tämän ylös
”Mitä ihm.?!” Jillie kiljahti hieman säikähtäneenä. Jillie yritti rimpuilla itsensä irti, mutta se oli aika turhaa, mutta lopulta hän keksi tyylin ja potkaisi henkilöä jalkoihin niin lujaa kun pystyi. Henkilö päästikin irti älähtäen kivusta ja Jillie tippui jaloilleen maahan ja kääntyi kasvotusten hahmon kanssa.
”Yoshu?” Jillie lausui nimen hämmentyneenä tunnistaessaan hahmon.
Yoshuksi kutsuttu hahmo murahti ja heitti salaman nopeasti valopallon Jillien kasvoille. ”ymh…” Jillie joutui perääntymään valon takia, jolloin Yoshu iski salaman nopeasti ja potkaisten häneltä jalat alta. Jillie nousi kuitenkin nopeasti ylös ja oli ottanut mustavalkean katanansa esiin jo ennen kun oli päässyt tasapainoon. Yoshu otti tyynenä miekkansa ja torjui Jillien nopean sivalluksen, joka oli tarkoitettu osumaan olkapäähän. Yoshu katsoi kiinteästi tytön sulavia liikkeitä ja torjui niistä lähes jokaisen.
”Olet taitava kuten aina. Jil” Yoshu sanoi hilpeän oloisesti, kun oli päässyt tarpeeksi lähelle omassa iskussaan, jonka Jillie oli kuitenkin torjunut (Ja kyllä he ovat taistelleet joskus aiemmknkin.). ”hmh…“ Jillie iski nopeasti katanalla sivaltaen Yoshun kaulaa kohti, mutta Yoshu kuitenkin iski katanan sivuun vahinkoa tuottamatta. Yoshu nauroi Jillien kylmänrauhallisuudelle, jonka näki tämän silmistä. Hän ei kuitenkaan huomioinut naurua, vain iski kylmänrauhallisena jälleen kerran sivaltaen, mutta tällä kertaa kylkeä kohti melkein tavoittaenkin kohteensa, mutta nuorukainen iski katanan sivuun juuri ajoissa. Jillie hymähti hieman ja jonkin ajan päästä alkoi painostamaan nuorukaista taaksepäin lampea kohti.
”Turha luulo” Yoshu ärähti tajutessaan Jillien suunitelman. Jillie virnisti kuitenkin ja potkaisi Yoshulta jalat alta ja painoi katanan terän tämän paljaalle kaulalle.
”Luovuta niin minun ei tarvitse tappaa sinua” Jillie sanoi kylmästi ja Yoshu katsoi tyttöä suoraan silmiin jonkin aikaan.
”Okei…” Yoshu sanoi viiden minuutin päästä, koska oli joutunut puntaroimaan vastausta pitkään hän siirsi kädellä Jillien katanan kevyesti sivuun, koska hän oli alkanut tuntemaan olonsa epämukavaksi.
”Kiitos… Minä selvisin ilman tappoja.” Jillie sanoi rauhallisena ja sai Yoshun kallistamaan päätään kummastuneena.
”En tykkää tappamisesta.” Jillie sanoi nopeasti, kun huomasi Yoshun kummastuneen ilmeen.
”Ahaa… Eikös demonit yleensä tapa mielellään?” Yoshu tivasi ja katsoi tyttöä silmiin.
”Minä en ole tappaja” Jillie tokaisi hiljaa. Yoshu nyökkäsi ja Jillie auttoi hänet ylös.
”Ystäviä?” Yoshu kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.
”Kuhan et enää hyökkää yllättäen ja kunhan emme paljastu siskolleni.” Jillie sanoi hiljaa ja hymyili. Yoshu nyökkäsi ja hymyili Jillielle ja halasi häntä yllättäen ja sai tytön hämmentymään ja punastumaan hieman.
”Näytät niin paljon tavan ihmiseltä vaikka sinulla onkin siivet.” Yoshu kuiskasi Jillien korvaan.
”Mutten minäkään ole tavallinen…Minä olen puolidemoni.” Yoshu lisäsi vielä hiljaa. Jillie kuunteli Yoshua nauttien huomaamattaan tuon läheisyydestä.
”Olemme vain ystäviä muista se” Jillie sanoi hiljaa. Yoshu nyökkäsi ja päästi Jillien halauksestaan.
”Ovatko siskosi lähellä?” Yoshu kysyi hieman vaivautuneena. Jillie sulki hetkeksi silmänsä ja avasi ne pian. ’Eivät vielä.’ Jillie sanoi hetken päästä. Yoshu nyökkäsi ja katosi varjoihin. Jillie oli jälleen yksin ja jopa huojentunut siitä.
Huom! vain ensimmäinen luku, koska korjailen muita lukuja ja en itse oikein pidä tarinsasta jostain syystä, mutta jos te pidätte niin ei mitään. Ja pyydän anteeksi kiroilua alussa.
Veljen puolesta
Nuori veri haltia Jakesh istui kukkulalla vähän matkan päässä kotikylästään ja katsoi taivaalle surumielisenä.
”Huoh… Miksi juuri minä?” Jakesh kysyi itseltään ja sulki silmänsä hetkeksi. Kun Jakesh avasi silmänsä hän huomasi nuoremman veljensä Yoshun tulevan kohti. Jakesh virnisti huomaamattomasti ja odotti, että veli pääsisi lähemmäksi. Yoshun päästyä Jakeshin luokse tuo kuitenkin kamppasi hänet maahan ja piti maassa.
”Et ikinä opi että minun seurassa et tiedä milloin olet maassa milloin et.” Jakesh sanoi Yoshulle ja nauroi kun tämä murisi jotain selällään maatessaan.
”Enpä näytä oppivan” Yoshu virkkoi lopulta ja nauroi. Jakesh auttoi Yoshun jälleen ylös ja taputti häntä selkään.
”Oliko sinulla asiaa kun tulit tänne?” Jakesh kysyi uteliaana hetken hiljaisuuden jälkeen. Yoshu virnisti ja katsoi Jakeshia arvioivasti. Yoshu synkkeni täysin yllättäen ja huokaisi syvään.
”Sinun apuasi tarvitaan kylässä. Uusi sota on syttymässä.” Yoshu sanoi hiljaa hieman masentuneesti lopulta. Jakesh hämmentyi hieman mutta nyökkäsi lopulta vakavasti.
”Hyvä että tulit ilmoittamaan… Mennään heti kylään.” Jakesh sanoi edelleen vakavana. Yoshu nyökkäsi ihmeissään veljensä muutoksesta ja lähti edeltä kylään päin. Jakesh huokaisi syvään ja lähti seuraamaan perässä miettien selvästi jotakin. Yoshu vilkaisi olkansa yli ja kallisti päätään.
”Mitä mietit Jakesh?” Yoshu lopulta päätyi kysymään ja pysähtyi, pysäyttäen myös Jakeshin. Jakesh katsoi Yoshua synkkänä ja hänen silmänsä olivat punamustat.
”En halua sotia…” Jakesh totesi oltuaan hetken hiljaa...Ja tuokin yksi kesken eräinen tylsyys. -.-
Nämä ovat mielestäni ihania vaikken aivan ymmärräkään niitä...
Istun pimeydessä yksin ja itken ääneti. Kukaan ei kuule, kukaan ei auta, kaikki kävelevät ohi, vaikka olen aivan lähellä, mutta minä en välitä.
En välittäisi vaikka muut kuulevat, sillä he eivät ymmärrä pimeyden lapsen mieltä.
Ei perhettä, ei ystäviä, ei rauhaa. Olen vapaa mutta en hyväksy sitä, sillä kukaan ei ole edes pitänyt vankinaan. Muut toivovat vapautta, mutta minä toivon edes jonkun huolehtivan ja olevan lähellä. Itken vain piilossa kaikelta pahalta. Kaiken pahan keskellä. Pahuus kiertyy kaikkialle, mutta ei löydä sitä mitä etsii, sillä mieltä jota etsitään ei ole. Vain tyhjä kuori merkkinä. Yllättäen yksi pysähtyy kuoren eteen ja kumartuu katsomaan, mutta huomaa että kaikki on myöhäistä ja jää kuoren viereen istumaan. Nyt hän itkee puolestani ja kaiken muun pahan takia.Vasta löydetty kirjoitelma varastoistani. Aika angst, mutta ihana... o.o
Seison yksin kalliolla ja katson pimenevälle taivaalle. En odota ketään, mutta tulet kuitenkin taakseni ja kosketat kevyesti olkapäätäni saaden minut säpsähtämään. Vedät kätesi pois ja katsot minua ihmeissään. En käänny sinuun päin, vain lasken katseeni ja mietin miksi säikähdin. Ehken luota sinuun täysin, mutta haluan että olet lähelläni.
Seisot takanani vaikka pimeys on jo laskeutunut ja taivaalle on kiivennyt punainen kuu. En vieläkään katso sinua, mutta tiedän että olet siinä, aivan takanani.
Kuulen suden ulvonnan. En vastaa siihen niin kuin ennen, sillä nyt ulvon surullisesti ja pitkään. Sinä ja minä kummatkin varjoja ja kummatkin yksin aina. Kirous pitää meidät erillään, mutta kumpikaan ei välitä, kunhan saa nähdä edes kerran elämän aikana.
Aivan yllättäen kuiskaat korvaani hiljaiset sanat "Rakastan sinua."
Käännyn puoleesi ja halaan sinua, mutta kun aiot halata minua sinä katoat ja jään jälleen yksin. Yksin pimeydessä, mutta tunnen läheisyytesi aivan kuin olisit paikalla aivan vieressäni. 
Ja tästä rakennelmasta en tiedä. Uusin tekemäni ja saa kopioida jos haluaa.
Ke Huhti 02, 2008 6:45 pm
