Jillien matka

Pitkä tie kaupunkiin ja sen lähelle mutkitteli kirkkaan taivaan alla. Puita oli mutta ei tarpeeksi varjoille jotka kulkivat teiden varjoissa. Jillie istui hiljaa tienvieressä ja söi leipää mietteliäänä. Miten jaksan taas kaupunkiin asti jos olen vasta näin vähän kulkenut. Jillie ajatteli ja antoi leivästä palan Mizullekkin. "Onneksi sinä olet seuranani Mizu... En ainakaan ole täysin yksin..." Jillie sanoi sudelle lempeästi ja silitti sen päätä hellästi. Jillie katsoi ympärilleen, sillä oli kuulevinaan ääniä. Jillie tunsi kuumuuden jonka selkeältä taivaalta paahtava aurinko toi mukanaan. "Ei voi olla totta..." Jillie painoi kaavun hupun päähänsä, koska tiedosti sen ettei kestäisi ikuisuuksiin asti auringon polttavaa lämpöä. Jillie etsi katseellaan varjoisaa paikkaa tienvierustalta ja näkikin puun, jonka alle nopesti majottautui istumaan. Jillie oli väsynyt pitkän kulkemisen takia ja tahtoi nukkua, mutta jokin tunne esti sen. Jillie kutsui Mizun vierelleen ja käski sen vartioida hänen untaan. Mizu istui Jillien eteen suojaksi valolta ja tyttö käpertyi maahan todella pieneksi mytyksi. Jillien korppi Kuroi laskeutui puunoksalle ääneti ja tarkkaili myös ympäristöä. Jillie oli jo nukahtanut turvalliseen tunteeseen. Jillie... Niin se on nimeni... Mutta muita muistoja minulla ei olekkaan... Miksi olen joutunut tänne... miksi? mikä olen? Jillien unen ajatukset olivat sekavat ja tyttö kiemurteli hiukan täristen. Mitä minun täytyy tehdä että ymmärtäisin taas? Jillie meinasi herätä, mutta ei herännyt kuitenkaan. Mizu katsoi Jillietä hetken ja vingahti hiljaa tietäen että tyttö näkee painajaista. Susi olisi halunnut herärrää Jillien, mutta antoi hänen nukkua tietäen että uni auttaa häntä jatkamaan eteenpäin.

Evan asteli reipaasti tietä pitkin. Iho oli todella nuori ja olihan hän nyt kymmenen pojan ikäinen. Tämäkin oli myös yksi parhaisimmassa illusiiota. MAtkan varrella hän tekii harjoituksia mitä pystyi tekemään. Muutenkaan tiellä ei ollu kivaa astella, kun tuntui siltä sama maisema toistatsi uudelleen, vaikkei ei toistatisi.
" Täälä on tylsään. Miten pitkä tämä tie on oikein. " poika sanoi itsekseen ääneen.
Ennen kuin hän lähti tätä teitä hän olis voinnut valit atoisen tien, mutta jalat halusivat juuri tähän tielle. Harjoittellessaan teppuja jalat potkeilivat pyöreää kiviä, että jaloillakin olisi kiva puuhastella kuin astella samaa tahtiin ja liikerataa. Jalat pitivät olla liikkeessä ja ei joutuisi olla samassa liikeradassa pyöreän kiven avulla. Luontokin oli hiljainen paitsi lintujen äänistä ja tuulen suhinasta.

Jillien susi murisi hiljaa joka sai tytön hätkähtämään hereille. Jillie katsoi sutta ja suuntaa minne se katsoi. "huh?" Jillie oli näkevinään jotain ja hän nousi hitaasti ylös. "Mitä ihmettä?" Jillie kysyi itseltään ja sudelta. Jillie katsoi korppiinsa ja antoi sille merkin mennä tutkimaan ympäristöä. "Kuroi... kerro minulle kaikki mitä näet..." Jillie lausui hiljaa tuuleen ja tarkkaili ympäristöä. "Mizu sinun ei tarvitse mennä..." Sanoi hiljaa sudelle joka oli myös valmis menemään tutkimaan tilannetta. Susi katsoi Jillieen ja murahti hiljaa, mutta kuunteli kasvattajaansa. Jillie hymähti hiukan ja kuunteli ääniä.

Nuori poika Evan pysähtyi paikoileen. Tylsyyn oli poistunut pojan ilmeestä asenteessa. Silmät näkivät lentävän korpin taivaalla. Poika ei voinnut vastustaa kiusausta.
" Rednorht sinä tiedät mitä sinun täytyy tehdä. " Evan sanoi.
Merikotka avasi valtvat siivensä auki ja siivillä otti valtavan voiman siipien alle. Keltaiset silmät kohdistui mustaa korpiin. Kuitenkaan se ei hyökännyt päälle, vain tarkoitus oli säikähtää pahasti, kun törmäys oli todella lähellä. Rednorht katosi siniselle taivaalle. Alhaalla poika nauroi iloista. Nopeasti laittoi korpin ympäri illuusion, että korppi näkisi ympärillä paljon toisia korpeja.

Jillie katsoi hämmentynyttä korppiaan. "hmh... joku häiriköi sitä..." Jillie murisi ja katsoi ympärilleen. Jillie katseli ympärilleen ja lähti kävelemään rauhallisin askelin tietäpitkin susi kannoillaan. "Minä en salli kenenkään häiriköivän korppiani..." Jillie murisi ja poisti samalla illuusion korpin ympäriltä jolloin se laskeutui alemmaksi Jillien olalle. "Kuroi raukka..." Jillie mutisi ja jatkoi matkaansa.

Rednorht liiteli korkealla taivaalla. Silmät katselivat ystävään Evania.
" Harmi joku keksi illusioni. Noh ei se ollut laisinkaan vahva illusion. " Evan sanoi itsekseen.
Poikaa ei paljoakaan harmittanut tempun epä onnistumisen takia sen sijaan asteli tietä pitkin tuntemattomaan. Korvat kuulivat vastaan jonkun muun astelevan Häntä päin ja epäili sitä heti, että oli korpin isäntä. Nopeasti Evan hyppäsi tiestä pois ja katsoi tulevia henkilöitä tiehästä pusikosta.

Jillie käveli rauhallisin askelin tietäpitkin ja ei aistinut toistaiseksi mitä. Ylättäen Mizu alkoi murista kun haistoi lähellä jonkun muun ja nappasi Jillietä takin helmasta painaen korvansa luimuun. Jillie katsoi suteen ja pysähtyi. "Mitä?" Jillie kysyi sudelta ja kuunteli ääniä. Tytönkin vaistot huomioivat lopulta jonkun olevan lähellä. "Tule esiin...!" Jillie huusi ja painoi kätenstä suden otsalle että se lopettaisi murinan. Jillie jäi odottamaan.

Evan huomasi tytön ja suden jakorpin omistajan. Sudesta pääterllen hän jäi kiini. Ennen kuin Jille huusi niin hän asteli jo pusikosta tielle. Hän ei oikeastaan ajattellut mitä seuraavasti voisi tapahtua. Poika oli aivan hiljaa ja eikä sanonut yhtään mitään, mutta ennen kuin hän asteli tielle hän oli muuttanut tsensä vanhaksi mieheksi iältään yli kuusikymentä näköinen. Vanha mies katsoi sutta tarkasti.

Jillie katsoi Evania hiukan uteliaana tämän tullessa esiin ja kallisti päätä. Susi murisi jälleen hiljaa mutta Jillien katse hiljensi sen. "Mielenkiintoista..." Jillie sanoi ja tarkkaili Evania katseellaan päästä varpaisiin virnistäen hiukan. Jillie oli edelleen hiukan väsynyt, mutta uteliaisuus oli voittanut. "Olen Jillie Shadow... Ja sinä olet?" Jillie kysyi lopulta uteliaalla äänellä.

Vanha paparainen katsoi ihmeesä, että jokin puhuisi hänelle. Normaalisi, kun hän oli vanha kukaan ei oikeastaan puhunut vaan katsoivat ilkästi häntä.
" Olen Evan Van Vivan. " Mies esitteli itsensä nopeasti.
Herra kumartui Jillelle kauniisti ja se oli hänen tehvehdys.

Jillie hätkähti hiukan Evanin kohteliasuutta ja sitä että tämä ylipäätään suostui kertomaan nimensä. Jillielle ei aiemmin ole suostuttu kertomaan nimeä. Susi katsoi Jillieen ja liikautti korviaan hiukan. Jillie katsoi suteen ja nosti kätensä sen päänpäältä pois. "Hauska tutustua..." Jillie sai lopulta sanottua kun selvisi hämmennyksestään. Jillie hymähti hiukan ja katseli ympärilleen antaen samalla korppinsa nousta lentoon ja tutkimaan aluetta laajemmin. Jillien silmät hohtivat hiukan, koska hän ei enään pitkään kestäisi valoa muuten.

Vanha Evan katsoi hilpieällä katseella, mutta ei laisinkaan katsonut Jilleä. Jille oli päästänyt korpin taivaalle taivaasta lensi alas Rednorht. Kotka oli valtavan kokoinen. Hetken aika kotka oli ja sitten uudelleen lennähti siniselle ja aurinkoiselle taivaalle.
" Se oli ystäväni Rednorht. " Evan sanoi.
Hän uskoi, että nainen esittelisi omia eläin ystäviä.

Jillie hymähti jo rauhoittuneempana eikä enään epäillyt Evania. "Mielenkiintoista... Sinunkin mukanasi kulkee siis ainakin yksi eläin. Minun mukanani kulkee tuo korppi jonka nimi on Kuroi ja tämän suden nimi on Mizu..." Jillie sanoi rauhallisella äänellä koska oli seurannut Evanin katsetta. Jillien silmät hohtivat edelleen ja hän alkoi tuntemaan jo pienen kivun ruumiissaan. Aurinko oli korkealla ja se hermostutti hiukan Jillietä. Susi murisi hiljaa, mutta ei kuitenkaan näyttänyt kuitenkaan hyökkäävältä. "Mizu... rauhassa..." Jillie sanoi oudolla kielellä (surmahiisien kielellä) ja katsoi Mizua. Susi vaikeni ja katsoi omistajaansa hiukan alistuneena. "Nämä kaksi mukanani kulkevaa eläintä ovat mukanani vapaehtoisesti..." Jillie puhui taas lopulta Evanille ja tarkasteli vanhaa miestä. Jillien katse oli utelias, mutta hän piti verenhimoisen puolensa kurissa. Jillie ei kuitenkaan ollut varma luottiko tuohon ihmiseen. Hänen vampyyrin aistit olivat hiukan sekaisin. Jillie tarkkaili Evania pitkään. "Hmmm..." Jillie mittaili Evania katseellaan ja hymähti lopulta.

Evan katsoi kumpaakin eläitä yksi tellen. Hienot eläimet todellakin. Evan ajatteli.
Vanha mies oli aika hiljaa, kun ei tuntenut toista puolta naisesta mitä hän nyt laskee päässään.
" Sinulla on hienot eläimet ja samoin nimetkin niille. YStäväni Rednorht on vapaa ehtoinen seuralainen. " Evan sanoi.
Mies meni Suden korkoudelle ja katsoi suden silmiin. Se oli vain hetki ja sitten hän oli jo pystyssä.
" Minne olette matkalla? " Mies kysyi ystävällisesti.
Lopuksi mies hymyili naiselle.

Jillie katsoi Evaniin ja huokaisi syvään. "En tiedä itseasiassa ollenkaan..." Jillie vastasi ja silitteli suden päätä kevyesti. "Minne nyt lainsuojaton voisi mennä ettei häntä tapettaisi..." Jillie sanoi hiukan hiljempaa ja katsoi Evania tarkkaillen miten tämä reagoisi siihenn mitä oli juuri paljastanut. Jillien vampyyrin silmät hohtivat edelleen ja tämä alkoi hiljalleen tuntemaan repivän kivun ruumiissaan. Jillie ei kuitenkaan välittänyt kivusta vain veti hitaasti kaapunsa hupun päähänsä. Lumottu kaapu piti Jillien suojassa tuolta tappavalta valolta. Susi katsoi Jillieen kysyvästi ja tyttö vastasi suden katseeseen. "Taidat olla velho Evan..." Jillie sanoi lopulta todella kylmällä äänellä ja katsoi miestä kaapunsa hupun alta.

Itsekkin olisi sanonnut ettei tietäisi minne mennä ja tie vie minne viekään. Nopeasti vanhan Evan katse muuttui ihn toisen näköiseksi, kun ei voinnut uskoa mitä nainen oli sanonnut. Voisiko nainen huijata vanhaa velhoa. Hänkin oli osittain lainsuojaton henkilö.
" Noh, olen minäkin lainsuojaton henkilö. " Evan sanoi.
Mies uskoi, että nainen uskoisi, että hän olisi murhannut monta henkilöä, kun vanhan ikäinen joka astellut vankilasta. Murhaajaa hän ei ollut omasta mielestä, kun asiat oat kuuluneet työn asioihin.
" Niin olen. Todella vanha velho. olen kuitenkin ihan hyvä velho. " Evan sanoi.
miehestä tuntui siltä, että asia olisi vaihtunut ihan kokonaan. Ehkä aiheet olivat vaihtuneet, mutta jos Jillie ei ottaisi vankilaa sanoitusta uudestaan.

Jillie kuunteli Evania uteliaana. "Olen lainsuojaton jos et usko sitä niin tämä on todiste..." Jillien ääni oli edelleen kylmä ja hän ojensi kaapunsa alta etsintäkuulutuksen itsestään ja tunsi poltteen jo niin lyhyellä ajalla kädessään. "nh..." Polte levisi nopeasti koko ruumiiseen. Miksi olenkaan edes varjovampyyri... Jillie ajatteli ja polte katosi ruumiista yhtä nopeasti kun oli tullutkin. Jillie katsoi Evania hupun alta. "Minäkin olen voimallinen olento..." Jillie sanoi kylmällä äänellä ja susi kiemurteli hiukan varuillaan Jillien lähellä. "Mizu... Rauhassa..." Jillie sanoi sudelle rauhoittavalla äänellä ja susi asettui aloilleen. Jillie oli kuitenkin jostain syystä rauhaton itse. Jillie ei ollut saanut moneen kuukauteen verta ja hän oli alkanut heikentymään jo hiljalleen. Jillie katsoi olalleen laskeutuvaan korppiin ja hymyili salaperäisen julmasti.

Evan katsoi lapusta, vaikka hän uskoisikin jo, että vasta oleva henkilä oli lainsuojaton.
" Kyllä minä uskon, vaikken kerro helposti. " Evan sanoili suustaan, kun ei osittain tiennyt miten sanoisi.
" Olet aika hauskannäköinen yossa kuvassa. " Hän lisäsi.
Hänkin näytti omaan kuvaansa. Kuvassa hänenellä oli parta ja todella vanhan näköinen henkilä, ettei voisi uskoa, että poika näyttäisi omaa kuvansa vanhaa miestä. Osittain Evan tahtoi nähdä naisen reksition. Kuvassa hän on vanha ja nyt hän nuori pojan näköinen. Ihossa ei laisinkaan ryppyjä.

Jillie virnisti, sillä oli aistinut tuon miehen voimakkuuden.
" Mielenkiintoista..." Jillie sanoi kylmällä äänellä ja katsoi taivaalle nopeasti. Jillie aisti ilmassa joitain muutakin kuin Evanin voiman ja vältteli muuten valoa. Jillie alkoi olemaan jo todella herkkä valolle. Jillie sävähteli tuntiessaan kaavun voiman antavan periksi valolle ja tuntiessaan valon voimia vievän puolen pääsevän läpi.

Naisen ääni ja virnistys saivat Evanin hieman epäröimään ja olla varuillaan. Nainen oli nähtävästi mielenkiitoinen toiselta suuntautuva. Ilma alkoikin olla erilainen. Välädys valot alkoivat erilailla muuttua.
" Taitaa tulla ukkosta. " poika sanoi.
Hän katsoi taivaalle, mutta nopeasti hän kääntyi takaisin naiseen päin.

"En oikein kestä valoa muutenkaan..." Jillie sanoi rauhallisella äänellä. Jillie oli päättänyt paljastaa mikä oli lajiltaan, mutta hiukan salaperäisemmin. Jillien susi vilkaisi omistajaansa uteliaana ja kallisti päätään. Jillie vilkaisi suteen ja nyökkäsi hiukan.
"Koska olen Varjovampyyri en kestä pitkää aikaa valoa päiväsaikaan..." Jillie lopulta päätti puhua suoraan.

Poika yritteli katsoa ällistyneenä, kun kuuli naisen sanovan, että hän varjovampyyri. Hän oli todella yllättyneenä. Kasvot osasi kuitenkin peittää hänen yllätyksensä. Ajatellessaan aikaa taakse päin niin hän huomasi, että nainen oli sanonnut ettei kestäisi valoa. Evan tunsi niin tyhmäksi ja hänen olisi pitännyt tietää, kun elännyt monia vuosia ja kokenut samalla. Hän ei osaanut tehdä mitään seuraavaksi. Pitäiskö sanoa naiselle, että hänestä se oli ok hänelle vai mitä olisi pitännyt? Tai ei sanoa laisinkaan. Hiljaan hän oli ja katsoi naisen suteen.
" Vai sillein. "
Evan oli sanonut todella hiljaa. Katse oli sudessa.

Jillie Shadow

Jillie naurahti ja kallisti päätään. Susi ulvahti hiljaa, joka sai Jillien katsahtamaan siihen.
"Et tarkoita tuota oikeasti..." Jillie totesi sudelle, joka liikautti nyt korviaan. Jillie kesti nyt paremmin valoa, kun kaavun voimat nousivat taas oikeanlaisiksi. Jillie hymyili hupun alla itsekseen ja katsoi Evania huvittuneena.
"Yllätyit vähän..." Jillie totesi hetken hiljaa oltuaan ja kallisti päätään hiukan. Susi tassutteli kauemmaksi Jilliestä ja lähti myös hyvin pian tutkimaan lähiympäristöä. Jillie katsoi hetken suden perään, mutta antoi sen mennä.

Evan katsoi naista hieman edelleen ällistyvästi.
" No joo, kyllä minä yllätyin, luulin teitä ennemäkseen pelkästää vampyyriksi. " Evan sanoi.
Nainen oli saanut hänet yllätykenä. Äskeinen lauseessa hän myönsi yllätyksensä. Yleisestikkin hän kertoo melkein totuuntensa. Hän ei pystynyt mitenkään peittää yllätyksensä.
" Eikö saisi olla yllättyä?" Evan sanoi.
Kysymys oli tullut jostakin.

Jillie Shadow

Jillie hymyili huvittuneena edelleen hupun varjoissa. Jillie kuunteli hetken tuulen ääntä.
" Saa toki... Mutta varoitan jo etukäteen... Suojaa ajatuksesi minulta, koska luen niitä taitavasti..." Jillie totesi ja virnisti ilkeästi antaen kasvonsa paljastua. Jillien sirot kasvot tutkivat Evania katseellaan ja hän vakavoitui.
"Tunnistan velhot kun kohtaan ne..." Jillie totesi kylmästi.
"Olen myös saanut huonoja kokemuksia velhoista." Jillie lisäsi vakavalla, jopa surumielisellä äänellä. Jillie katsoi taivaalle ja murahti. Eikö tuo aurinko voi laskea yhtään nopeammin. Jillie ajatteli ja napsautti sormiaan. Jillien verenhimo oli alkanut nousemaan, mutta hän hillitsi sen. Kevyt tuuli heilautteli kaavun helmaa ja Jillie joutui välillä nappaamaan hupusta kiinni. Jilien katse kierteli aluetta ja hän tunsi jonkun erittäin tutun ihmisen tai itseasiassa olennon läheisyyden.